Rokmind

Rokmind

Vesa Järvisen Menestyksen Portaat kohti 2024

Rokmind
10.06.2020

Melina “Mellu” Näätänen on sparrannut Vesa Järvistä ja lopputuloksena syntyi Vesan Menestyksen Portaat tavoitteena Pariisin kesäolympialaiset 2024.

Alla Vesan blogi

 

 

Tervehdys kaikille!

Olen Vesa Järvinen ja tämä kirjoitus kertoo, millaisten vaiheiden kautta olen päätynyt tähän hetkeen.

Kerron ensin hieman taustaa itsestäni ja sen jälkeen pureudutaan Menestyksen Portaisiini, joita olen tehnyt yhdessä Melinan kanssa. Nämä portaat auttavat muistamaan, mitkä asiat vievät minua kohti tavoitettani.

Vuonna 2009 minulle sattui vakava työtapaturma, jonka seurauksena oikea jalkani jouduttiin amputoimaan reidestä, joten nykyään liikun reisiproteesin avulla. Vaikka tapaturma vaikutti suuresti elämääni ja sen hetkisiin suunnitelmiini, en kuitenkaan antanut sen lannistaa minua. Asennettani tähän onnettomuuteen kuvastaa hyvin se, mikä oli ensireaktioni lääkärin kertoman amputaatiouutisen jälkeen. Kysyin, että pystynkö kuitenkin jatkossakin kävelemään ja myönteisen vastauksen kuultuani sanoin hänelle, että eihän tässä sitten niin pahasti käynyt.

Olen harrastanut trap-ammuntaa jo vuodesta 2001 alkaen. Tuolloin voitin heti ensimmäisissä nuorten automaattitrapin SM-kilpailuissa kultaa Y17-sarjassa. Menestyin jatkossakin nuorten sarjoissa hyvin (4 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi). Tämän jälkeen harrastukseni jatkui miesten sarjassa, mutta vain harrastelumielessä.

Tapaturman jälkeen innostukseni ammuntaa kohtaan kasvoi uudelleen ja olen tehnyt viime vuodet kovasti töitä, jotta pystyisin nousemaan huipulle sekä vammaisten että miesten sarjassa. Vuonna 2018 Lonatossa järjestettiin ensimmäiset paratrapin MM-kilpailut. Tämä kilpailu meni täysin suunnitelmien mukaan ja minusta tuli ensimmäinen paratrapin maailmanmestari. Myös vuonna 2017 ensimmäisissä paratrapin MC-kilpailuissa sijoituin kolmanneksi ja peruskilpailussa ammuin uuden ME/EE- ja SE-tuloksen 118/125, joka on edelleen voimassa.

Myös miesten PM-kilpailuissa menestyin loistavasti. Tuloksena oli kaksi kultamitalia ja yksi hopea.   Miesten SM-kilpailuissa olen ollut kaksi kertaa neljäs ja kotimaisissa näyttökilpailuissa olen saavuttanut useita palkintosijoja.

Seuraavana tavoitteenani on nousta mukaan miesten MC/MM/EM-kilpailuihin, jonka jälkeen tähtäin siirretään tiukasti kohti vuoden 2024 olympiakilpailuja. Työhaalarit on nyt laitettu päälle ja hommia riittää – ja olen niitä valmis myös tekemään! Tiedän, että minulla on siihen vaadittavat ominaisuudet ja hyvä porukka ympärillä, jotka auttavat minua matkani varrella.

Menestyksen portaat – tie huipulle

Perusasiat kuntoon

Ensimmäisenä portaanani on laittaa perusasiat kuntoon ja antaa aina 100% itsestäni, kun teen mitä tahansa treeniä. Tämä on erityisen tärkeä porras, sillä kaikki muu rakentuu sen päälle. Portaan tärkeimmat asiat ovat treeni, ruokavalio ja riittävä lepo. Näiden asioiden oikea suhde on yksi keskeisimpiä tekijöitä huipulle nousemisessa. Tässä minua auttaa Rokminder Mikko Korpeinen, joka on laatinut minulle treeni-ohjelman ja ruokavalion. Nämä asiat ovat minulle erityisen tärkeitä vammani vuoksi, sillä esimerkiksi normaali kävely on noin 40% raskaampaa kuin terveellä ihmisellä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki matkustaminen ja liikkuminen aiheuttavat minulle huomattavan rasituksen, jonka vuoksi minun on oltava hyvässä fyysisessä kunnossa, jotta kestän matkojen ja kilpailujen rasituksen.

Ammunnassa on erittäin tärkeää hallita itseään ja omaa mieltään, sillä tämä laji jos joku vaatii mielenvahvuutta.  Aihe on aina kiinnostanut minua todella paljon, koska tiedän miten tärkeä osa se on ammuntaa. Tässä osa-alueessa minua opastaa Melina Niemi, jonka kanssa olemme laatineet nämä portaat.

Hetkessä eläminen

Nykyään on niin helppoa olla elämättä täysillä sitä hetkeä, missä juuri nyt olet. Meillä on älypuhelimet, tietokoneet, televisiot ja urheilukellot, jotka osittain tekevät hetkessä elämisestä vähintäänkin haastavaa. Tavoitteenani on elää jokainen hetki keskittymällä täysiä vain siihen asiaan mitä milloinkin teen. Ampuessani kiekkoa en mieti mennyttä enkä tulevaa. Keskustellessani jonkun kanssa en samalla selaa puhelintani tai mieti jotain muuta. Tätä taitoa täytyy ehdottomasti harjoitella lisää ja myös olla tietoinen siitä, kuinka helposti tästä tulee lipsuttua. Tärkeää on myös nauttia kaikesta treenistä, jota teen ja pyrkiä tekemään niistä mahdollisimman miellyttäviä.

Voittoja ja oppimista

Usein sanotaan, että häviöstä oppii enemmän kuin voitosta. Omasta mielestäni tämä on osittain totta, mutta myös voitoista voi oppia paljon itsestään jos vain mestaruushuuman keskellä hetkeksi pysähtyy analysoimaan, mitkä olivat ne syyt, jotka auttoivat voittamaan. Oliko kilpailuissa joitakin hetkiä, jotka vaativat  oman itseni tuntemista ja hallintaa? Miten kehitän tätä osaamista lisää?

Häviöstä lienee helpompi löytää opittavaa, koska häviössä asiat eivät ole menneet haluamallasi tavalla, jolloin opittavia asioita on huomattavasti enemmän. Häviön hetkellä on hyvä muistaa, että karvaatkin tappiot kuuluvat matkalle, eikä kehitys yleensä ole pystysuoraa tai edes lineaarista. Tavoitteenani on tulla jokaisesta epäonnistumisesta aina vahvempana ja viisaampana takaisin.

Elämä haltuun

Yksi tämän portaan tärkeimpiä asioita on muistaa, että elämässä on paljon muutakin kuin ampumaurheilu ja siihen liittyvät asiat. Jos keskityn 24/7 pelkästään ampumaurheiluun ja itseni kehittämiseen uskon sen olevan jopa tuhoisaa itse lajin kannalta. On todella tärkeää, että elämään kuuluu paljon muitakin asioita ja ihmisiä, joista saa iloa ja energiaa. Olen siinä mielessä onnekas, että minulla on paljon läheisiä ihmisiä, joihin voin aina luottaa ja joilta saan myös aina apua matkalla tavoitteisiini. Olen myös kasannut itselleni tiimin ampumaurheilun eri osa-alueille, joihin jokaiseen voin luottaa heidän omalla osaamisalueellaan.

Sponsorit ovat tärkeä osa urheilua, kun pyritään maailman huipulle. Ilman heidän tukeaan ei olisi mahdollista harjoitella riittävästi esimerkiksi ulkomaanleireillä, mikä on todella tärkeää tässä lajissa meille suomalaisille.

Itsensä kuuntelu ja kehittäminen

Tämä on minulle todella tärkeä porras, koska olen luonteeltani sellainen ihminen, että saatan painaa liian pitkälle ennen kuin huomaan, kuinka väsynyt olen. Omaa oloaan on todella tärkeää osata kuunnella ja myös uskaltaa tehdä ratkaisuja sen mukaan. Tasapainoisen treenin, ruokavalion ja levon sovittaminen juuri itselleni sopivaksi vaatii kokeilua ja oppimista. Sopivin väliajoin on hyvä pysähtyä katsomaan, mikä on toiminut minulle ja mikä taas ei toimi. Tällä tavoin pystyn kehittämään itseäni ja omia ominaisuuksiani sellaisiksi, että ne toimivat jatkossa mahdollisimman hyvin.

Nauti matkasta

Kaikista tärkeintä on osata nauttia matkasta ja sen aikana tapahtuvasta kehityksestä. Näistä opeista on varmasti hyötyä, ei pelkästään ampumaurheilussa, vaan elämässä ylipäätään. Olen oppinut nauttimaan ja olemaan itseeni tyytyväinen myös pienemmästäkin kehityksestä, jota olen tässä matkan varrella saanut kokea. Uskonkin, että matkasta nauttiminen antaa lopulta sen kaikista suurimman ilon. Tekeminen ja kehittyminen luovat kuitenkin eniten itseluottamusta ja antavat uskoa tuleviin tavoitteisiin. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että treenejä voi tehdä monella tavalla ja itse uskon, että parhaisiin tuloksiin pääsee pitämällä hauskaa ja nauttimalla kilpailun tuomasta jännityksestä. Ei muuta kun ankkurit ylös ja kohti tulevia haasteita!

 

Rokmind

Rokmind

Arkisto

Artikkelit

Vesa Järvisen Menestyksen Portaat kohti 2024
10.06.2020 - Vesa Järvinen - Menestyksen Portaat kohti 2024
Yllätyskyykystä ylös yhdessä!
04.05.2020 - Yllätyskyykystä ylös yhdessä!
Tero Hassinen liittyy Rokmindin valmennustalliin
07.01.2020 - Tero Hassinen liittyy Rokmind valmennustalliin
Menestyksen portaat -kirja – tilaa omasi
13.10.2019 - Menestyksen Portaat
Rokmind kasvaa tehoduolla!
03.09.2019 - Liike-elämän moniosaajat liikkuvat ketterästi.
Ymmärrä erilaisuutta ja menesty: Case Snellman Group
12.04.2019 - Case Snellman Group: Snellman Groupissa pidetään tärkeänä ymmärrystä eri persoonien toimintatyylieroista.
Oletko sinä Rokminder?
28.03.2019 - Rokmind etsii joukkueeseensa sopimusvalmentajia, joilta löytyy ROK-asennetta ja kovan luokan osaamista.
Case Juvenes
22.03.2019 - Yhteinen innostava päämäärä, selkeät stepit kohti päämäärää ja erinomaiset yhteistyötaidot auttavat Juvenesta menestymään.
7 askelta tiimiytymiseen
01.02.2019 - Matkalla minusta meiksi, kun ROK-kulttuuri muotoutuu. Takana on ensimmäinen vuosi yrittäjänä puolitoista vuotta sitten perustetussa kasvuyhtiössä Rokmindissa, jossa monimuotoinen tiimi haluaa rakentaa kestävää kasvua ja menestystä sekä muille että itselleen. 7 askelta tiimiytymiseen kiteyttää havaintoja tiimiytymisestä matkan varrelta.
Päivi Hautamäki’s passion is to help you reach your goals
12.12.2018 - The path towards the goals starts by clarifying them clearly.
Saammeko esitellä, uusi rokminderimme Anne Westersund
29.11.2018 - Anne tuo Rokminderina vankkaa ja syvää osaamista johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyyn, organisaation kasvun ja menestyksen mahdollistamiseen.
Tutustu uuteen rokminderiimme Sanna Hildéniin
29.11.2018 - Sanna Hildén vahvistaa Rokmindiin rivistöjä vankalla strategisen johtamisen ammattitaidollaan. Hänessä yhdistyvät akateeminen tutkimustausta ja vaikuttava liike-elämän kokemus.
Success Index™ hjälper ledningsgrupper att nå sin fulla potential
20.11.2018 - Leadership Team Success Index™ ger information om ledningsgruppens förmåga till strategiskt tänkande och reflektion samt innovativt samarbete.
Menestysindeksi™ hioo johtoryhmätyöskentelyn huippuunsa
20.11.2018 - Johtoryhmän menestysindeksi™ tuottaa kullanarvoista dataa mm. johtoryhmän strategisesta ajattelusta sekä kyvystä reflektoida, innovoida ja tehdä yhteistyötä.
Success Index™ sharpens the way Leadership teams utilize their potential
20.11.2018 - The Leadership Team Success Index™ generates significant data of the strategic thinking of the leadership team and the ability to reflect, innovate and cooperate.
Does Executive Team Development pay off?
17.09.2018 - Executive Team is a valuable support function for the CEO. Its working practices and work results have a direct impact on the success of the company. The longer the team has been run in a routine reporting mode the quicker it should be refreshed and activated to develop a better team culture and better results.
Blogi: Pilke silmäkulmassa lisää hyvinvointia
16.07.2018 - ”Oivalluksen kautta syntyy innostus ja motivaatio. Ne yhdessä realistisen ja arvoihin pohjautuvan toimintasuunnitelman kanssa tukevat tavoitteiden saavuttamista.”
Blogi: Sankarijohtajan myytti on kuollut
19.06.2018 - Johtajuus on kriisissä. McKinseyn (2016) tekemän tutkimuksen mukaan 77% johtajista oli sitä mieltä, että he pärjäävät tehtävässään hyvin, mutta 82% työntekijöistä on eri mieltä.
Artikkeli: Johtoryhmästä Joukkueeksi
12.06.2018 - Kaikki eivät miellä retriittiä johtamisen kehittämisen muodoksi. Retriitin luullaan usein sisältävän uskonnollisiakin piirteitä, vähintään syvää hiljentymistä. Johtoryhmäretriiteissä tärkeää on kuitenkin ryhmän keskittynyt läsnäolo ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä.
Blogi: Älä sano sitä sanaa
08.06.2018 - Lean on mielestäni ennen kaikkea tapa ajatella, johtaa, tuntea ja toimia.
Blog: How to Develop the Board Work and know what is Right for the Company
05.06.2018 - I’ve sat in many Board rooms where the main owners (capital investors from around the world) have been presented by their appointed Board Directors.
TIEDOTE: Rokmindin tiimi kasvaa seitsemällä valmentajalla
28.05.2018 - Olemme tehneet sopimuksen 7 uuden valmentajan kanssa. Rivit täydentyvät johtajuuden ja yrittäjyyden huippuammattilaisilla.
Blog: How to enhance communication and soften silos?
28.05.2018 - An invitation to a web meeting made me think of the now so common webinars and web meetings that connect people not only from different teams and companies of the organization but also from different countries and continents.
Blog: How to help teams thrive?
28.05.2018 - I am a true believer of heterogeneous teams who leverage their different strengths when creating something extraordinary together. At the same time not all teams thrive.
Månna Godenhjelm on uusi rokminderimme!
24.01.2018 - Rivistömme on täydentynyt pitkän linjan valmennuksen huippuammattilaisella, Månna Godenhjelmillä.
Rekry: Etsimme Suomen parhaita valmentajia
29.11.2017 - Rokmind etsii riveihinsä sopimusvalmentajia, joilta löytyy rok-asennetta ja tekemisen meininkiä.
Mellun Menestyksen portaat -kirja saatavilla julkkaritarjoushintaan!
04.10.2017 - Rokminderimme Mellu Niemen Menestyksen portaat -kirja innostaa tutkimaan itseään ja tunteitaan sekä opastaa, miten tavoitteet saavutetaan. Tilaa kirja nyt!
Tapion blogi: Nyt on uuden aika
31.07.2017 - Rokmindin Sales Manager ja entinen jääkiekkoilija Tapio Sammalkangas tietää, mitä voittajajoukkueen syntyminen vaatii.
Mellun blogi: Miksi suunnistajien kannattaisi puhua vähän vähemmän virheistä?
16.06.2017 - Rokminderimme Mellu kertoo blogissaan, kuinka pienellä ajatuksenmuutoksella voitettiin Jukolan viesti.
Harrin blogi: Resilienssin avulla yli haastavista tilanteista
16.06.2017 - Rokminderimme Harri Gustafsberg avaa blogissaan resilienssin käsitettä ja merkitystä haastavissa tilanteissa.
Rokmindin virallinen tiedote
13.06.2017 - Uraauurtava valmennusyritys sparraa menestymään paineisissakin tilanteissa – Rokmindin takana kolme johtamisen ja ihmismielen huippuasiantuntijaa.
Kirjajulkaisu: Åhman & Gustafsberg: Tilannetaju – päätä paremmin
09.06.2017 - Rokmindin valmentajat ja ihmismielen asiantuntijat Helena Åhman ja Harri Gustafsberg pureutuvat tilannetajuun 28.9.2017 ilmestyvässä kirjassaan Tilannetaju – päätä paremmin.
Kirjajulkaisu: Melina ”Mellu” Niemi: Menestyksen portaat
09.06.2017 - Rokmindin perustaja Mellu Niemi valottaa kirjassaan Menestyksen portaat™ -johtamista, joukkuevalmentamista, erilaisten persoonien sietämistä sekä muita kullanarvoisia valmennusmetodejaan.
Mellun blogi: Edes superjohtaja ei pärjää ilman unta
23.05.2017 - Nukkumattomuus, lomien ja ruokailun laiminlyönti, kuulostaako tutulta? Jo jonkin aikaa pinnalla ollut superjohtajavillitys tekee hallaa niin johtajalle itselleen kuin hänen työntekijöilleenkin.
Voittaminen on asenne- ja valintakysymys. Miten Nuorten Leijonien Menestyksen portaat™ syntyivät?
05.07.2016 - Mellun blogi: Rokminderimme Mellina kertoo blogissaan, kuinka Nuorten Leijonien Menestyksen portaat rakennettiin.