Rokmind
Tapion blogi: Nyt on uuden aika
Rokmindin Sales Manager hyödyntää myyntiurallaan kokemuksiaan ammattiurheilijana. Sekä Ässien että Tapparan paidassa SM-mestaruuden voittanut Sammalkangas tietää, mitä voittajajoukkueen syntyminen vaatii.
Kahdenkymmenen vuoden ammattijääkiekkoilijan kokemuksella selväksi on käynyt yksi asia: timanteiksi hiottujen huippujoukkueiden välillä erot tehdään pääkopan puolella.
Ihmismieli on jännä juttu. Kun siellä saadaan palaset loksahtelemaan paikalleen, saadaan käyttöön tosi iso voimavara. Ja se vaatii sitä, että elämän eri osa-alueet ovat balanssissa.
Kun Melina ja Jarkko tulivat Ässien mentaalivalmentajiksi 2012, heidän valmennuksensa oli minulle erittäin silmiä avaavaa. Mentaalivalmennus oli yksi ratkaiseva tekijä mestaruudessa.
Tämä pätee paitsi ammattiurheilussa myös yritysmaailmassa. Ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla. Missä tahansa joukkueessa tärkeää on se, kuinka ihmiset tulevat keskenään toimeen ja kuinka ymmärtävät toistensa heikkouksia ja vahvuuksia. Uudessa työssäni hienoa on, että pääsen auttamaan tiimejä sitoutumaan tavoitteeseen ja saavuttamaan sen.
Suomessa jääkiekossa mentaalivalmennusta hyödynnetään jo jonkin verran joukkuetasolla. Vielä enemmän tiedän pelaajia, joilla on henkilökohtainen mentaalivalmentaja.
Ainoa asia, jonka nyt tekisin jääkiekkourallani toisin, on se, että ottaisin sparrarin heti parikymppisenä. Siinä iässä on kaikennäköisiä muitakin haasteita kuin jääkiekko, ja silti joka pelissä odottaa itseltään kauheita. Olisi jeesannut, jos joku olisi ollut sanomassa, että hei Tapsa, ei tarvi ihan kuuta taivaalta hakea kuitenkaan.
Kaksikymppisen mieli on hauras, ja hän ajattelee helposti peliä vain virheiden kautta, vaikka parempaa jälkeä tulee kun pystyy keskittymään peliin pelkäämättä mitään. Vaatii taitoa sulkea elämän muut myrskyt sivuun, kun tekee töitä. Se on heti maksimisuorituksesta pois, jos treeneissä ja peleissä velloo muut asiat mielessä.
Uskon, että näille myrskyille menetetään joka vuosi huippulupauksia, jotka eivät ilman apua saa pidettyä fokusta jääkiekossa.
Myös minulle henkilökohtaisesti mentaalivalmennuksella on ollut iso vaikutus. Mielikuvaharjoitusten kautta löysin rennomman asenteen pelaamiseen ja rutiineja, joiden avulla pääsin turhasta jännityksestä ennen pelejä.
Jo viisi vuotta sitten, parin ensimmäisen valmennuskerran jälkeen jutellessamme Melina sanoi, että hän haluaa minut töihin sitten, kun kiekkoura tulee päätökseen. Nyt tämän kauden aikana tuli pari loukkaantumista, ja jouduin miettimään, onko pelaamisessa enää järkeä. Pikkuhiljaa vahvistui ajatus siitä, että nyt alkaa olla aika antaa tilaa nuoremmille.
Olin monta kuukautta sivussa peleistä, ja juttelimme Melinan kanssa tulevaisuudesta. Kun ajatus Rokmindista syntyi, minun oli helppo lähteä mukaan. Meillä on mielenkiintoinen konsepti ja meritoitunut tiimi. Odotan innolla, mitä tuleman pitää. Haaveena olisi jossain vaiheessa itsekin päästä vetämään mentaalivalmennuksia, mutta siinä voi mennä aikaa. Ja ensin minun täytyy aika paljon istua muiden kuunteluoppilaana.
Tässä mielessä olen onnekkaassa asemassa: en tipu tyhjän päälle, vaan pääsen heti tekemään sata lasissa uutta, kiinnostavaa työtä.
Päätän jääkiekkourani hyvillä mielin. Annoin urheilulle kaikkeni, eikä mikään jäänyt kaivelemaan. Minulla on näiltä vuosilta paljon hyviä muistoja. Vaikka pukukoppielämää ja joukkuekavereiden kanssa yhdessäoloa tulee varmasti ikäväkin, olen innoissani nyt alkavasta uudesta vaiheesta.
Urheilu tulee varmasti olemaan aina osa elämääni, ja jääkiekossa siirryn nyt kiinnostuneena katsomon puolelle. Luulen, että tästä näkövinkkelistä tulee huomioitua jääkiekosta siistejä juttuja, joita kaukalosta ei ole nähnyt. Ja mikäs sen hienompaa kuin viedä omia poikia jäähallille katsomaan pelejä.