Rokmind

Rokmind

Rokmindin virallinen tiedote

Melina Niemi
13.06.2017

LEHDISTÖTIEDOTE 13.6.2017

Uraauurtava valmennusyritys sparraa menestymään paineisissakin tilanteissa – Rokmindin takana kolme johtamisen ja ihmismielen huippuasiantuntijaa

Nuorten Leijonien henkisestä valmennuksesta tutuksi tullut, aiemmin menestyksekkään Opteam-yrittäjäbisneksen rakentanut Melina Niemi, työpsykologian tohtori ja palkittu tietokirjailija, johtoryhmien sparraajana tunnettu Helena Åhman sekä entinen Karhu-ryhmän poliisi, henkisestä suorituskyvystä syksyllä väittelevä Harri Gustafsberg ovat perustaneet yhteisen valmennusyhtiön, Rokmindin.

Uusi yhtiö tulee keskittymään erilaisten tiimien, kuten johtoryhmien, johtajien sekä myös huippu-urheilijoiden, valmentamiseen ja sparraamiseen. Kolmikolla on runsaasti kokemusta myös erittäin haastavista projekteista. Rokmindin ydin löytyykin reilun ja rouhean ROK-asenteen lisäksi tiimin värikkäästä taustasta.

– Meitä kolmea yhdistää intohimo ihmismielen ymmärtämiseen ja johtamisen kehittämiseen, mutta ponnistamme hyvin erilaisista lähtökohdista. Kun jokainen laittaa oman osaamisensa likoon, on tuloksena jotain uutta ja ainutlaatuista. Meidän tehtävämme on valmentaa asiakkaistamme menestyjiä, rokminderit Niemi, Åhman ja Gustafsberg toteavat.

Melina ”Mellu” Niemi on noussut julkisuuteen muun muassa Nuorten Leijonien maailmanmestarijoukkueiden henkisenä valmentajana. Hänellä on myös pitkä ura yritysten johdon valmentajana, johtajana sekä menestyneenä yrittäjänä. Menestyksen Portaat sekä Johtamisen Portaat ovat hänen luomiaan valmennusmenetelmiä.

– Jääkiekossa pidän sen intensiivisyydestä ja suoraviivaisuudesta. Samat säännöt pätevät usein sekä kaukalossa että kokoushuoneessa. Kuten hyvässä joukkueessa, haluamme, että Rokmindissakin on tekemisen meininki ja nollatoleranssi bullshitille, Niemi lataa.

Melina ja Jarkko Niemi ovat luoneet lähes 20 miljoonan euron liiketoiminnan Opteam-yrittäjinä. Tiistaina 13.6. julkaistiin yritysjärjestely, jolla Barona Group osti Niemien yritykset.

– Olen tekevää sorttia, enkä voisi kuvitellakaan jääväni oloneuvokseksi. Yrityskauppa antoi mahdollisuuden miettiä seuraavaa siirtoa. Opteam oli pitkään intohimomme kohde. Nyt tämä kokonaisuus on kasvanut aikuiseksi ja se jatkaa menestystään mitä parhaimpien siipien alla. Me pääsemme taasen panostamaan intohimoisesti siihen mitä rakastamme, menestyksen valmentamiseen. Olemme Helenan ja Harrin kanssa löytäneet toisistamme rautaisen tiimin, jolla rakentaa uutta. Täydennämme toisiamme, jatkaa Niemi.

Rokmind tarjoaa esimerkiksi ääriolosuhteissa pidettäviä johdon extreme-valmennuksia. Keskiössä on parantaa henkistä suorituskykyä painetilanteissa. Haasteellisissa tilanteissa toimimista kehitetään myös mm. retriiteissä ja johtoryhmien ja muiden tiimien sparraustilaisuuksissa.

Helena Åhman ja Harri Gustafsberg ovat yhdessä pitäneet valmennuksia henkisestä suorituskyvystä ja sparranneet yritysten johtoryhmiä. Syksyllä he julkaisevat yhteisen tilannetajusta ja henkisestä suorituskyvystä kertovan kirjan.

– Ei ole yhtä ja samaa kaavaa menestykseen. Siksi tarvitaan kosolti ihmismielen tuntemusta, johtamisen huippuosaamista, tieteellistä perehtyneisyyttä sekä kirjaimellisesti kullanarvoisia onnistumistarinoita. Rokmindissa olemme juuri näiden asioiden ytimessä, lupaa Åhman, joka tuo Rokmindiin vankan osaamisen ylimmän johdon sparraamisesta ja arvioinnista.

Gustafsberg tuo yritykseen aimo annoksen sekä vaikeiden tilanteiden operatiivista käytännön johtamiskokemusta että teoreettista osaamista.

– Mielestäni tarvitaan molemmat puolet, jotta voi aidosti vaikuttaa valmennettaviin. Kun kokemus ja teoria paiskaavat kättä, syntyy aitoa muutosta eikä vain pelkkiä powerpointeja, kiteyttää Gustafsberg.

Lisätietoja Rokmindereista

Melina ”Mellu” Niemi on tunnettu Nuorten Leijonien jääkiekkojoukkueen henkisenä valmentajana sekä Menestyksen portaat ja johtamisen portaat valmennuskonseptin luojana. Hän on luonut lähes 20 miljoonan euron bisneksen Opteam-yrittäjänä. 13.6.2017 julkistettiin yrityskauppa, jolla Barona Group osti Niemen ja hänen miehensä Jarkko Niemen yritykset. He ovat myös yrittäjät Rokmindin takana.

Helena Åhman on työpsykologian tohtori (TkT), KM, johtamisen ja ihmismielen asiantuntija, johtoryhmien ja hallitusten sparraaja, palkittu tietokirjailija, dekkaristi ja Speakersforumin Vuoden puhuja 2015. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja, esimerkiksi Mielen johtaminen organisaatiossa (2012) joka sai Ekonomiliiton kirjallisuuspalkinnon Suomen parhaana yrityskirjana, ja Johtajien tabut (2015) yhdessä Kari Neilimon kanssa, sekä dekkarin Vallan varjo (2016).

Harri Gustafsberg on lokakuussa henkisestä suorituskyvystä Tampereen johtamiskorkeakoulussa väittelevä HM ja henkisen ja fyysisen valmentamisen ammattilainen. Hän on aikaisemmin toiminut poliisin valmiusyksikkö Karhun kouluttajana ja operatiivisena johtajana. Gustafsbergin ensimmäinen tietokirja Mielen valmentamisella optimaaliseen suoritukseen ilmestyi 2014. Väitöskirjaan liittyvistä tutkimuksista lisää tietoa International Resilience and Efficiency Program.

Yhteystiedot

Melina Niemi 050 560 2851, mellu@rokmind.fi
Helena Åhman 040 508 2424, helena@rokmind.fi
Harri Gustafsberg 040 744 5267, harri@rokmind.fi
Jarkko Niemi 040 558 9856, jarkko@rokmind.fi
www.rokmind.fi

Rokmind

Rokmind

Arkisto

Artikkelit

Vesa Järvisen Menestyksen Portaat kohti 2024
10.06.2020 - Vesa Järvinen - Menestyksen Portaat kohti 2024
Yllätyskyykystä ylös yhdessä!
04.05.2020 - Yllätyskyykystä ylös yhdessä!
Tero Hassinen liittyy Rokmindin valmennustalliin
07.01.2020 - Tero Hassinen liittyy Rokmind valmennustalliin
Menestyksen portaat -kirja – tilaa omasi
13.10.2019 - Menestyksen Portaat
Rokmind kasvaa tehoduolla!
03.09.2019 - Liike-elämän moniosaajat liikkuvat ketterästi.
Ymmärrä erilaisuutta ja menesty: Case Snellman Group
12.04.2019 - Case Snellman Group: Snellman Groupissa pidetään tärkeänä ymmärrystä eri persoonien toimintatyylieroista.
Oletko sinä Rokminder?
28.03.2019 - Rokmind etsii joukkueeseensa sopimusvalmentajia, joilta löytyy ROK-asennetta ja kovan luokan osaamista.
Case Juvenes
22.03.2019 - Yhteinen innostava päämäärä, selkeät stepit kohti päämäärää ja erinomaiset yhteistyötaidot auttavat Juvenesta menestymään.
7 askelta tiimiytymiseen
01.02.2019 - Matkalla minusta meiksi, kun ROK-kulttuuri muotoutuu. Takana on ensimmäinen vuosi yrittäjänä puolitoista vuotta sitten perustetussa kasvuyhtiössä Rokmindissa, jossa monimuotoinen tiimi haluaa rakentaa kestävää kasvua ja menestystä sekä muille että itselleen. 7 askelta tiimiytymiseen kiteyttää havaintoja tiimiytymisestä matkan varrelta.
Päivi Hautamäki’s passion is to help you reach your goals
12.12.2018 - The path towards the goals starts by clarifying them clearly.
Saammeko esitellä, uusi rokminderimme Anne Westersund
29.11.2018 - Anne tuo Rokminderina vankkaa ja syvää osaamista johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyyn, organisaation kasvun ja menestyksen mahdollistamiseen.
Tutustu uuteen rokminderiimme Sanna Hildéniin
29.11.2018 - Sanna Hildén vahvistaa Rokmindiin rivistöjä vankalla strategisen johtamisen ammattitaidollaan. Hänessä yhdistyvät akateeminen tutkimustausta ja vaikuttava liike-elämän kokemus.
Success Index™ hjälper ledningsgrupper att nå sin fulla potential
20.11.2018 - Leadership Team Success Index™ ger information om ledningsgruppens förmåga till strategiskt tänkande och reflektion samt innovativt samarbete.
Menestysindeksi™ hioo johtoryhmätyöskentelyn huippuunsa
20.11.2018 - Johtoryhmän menestysindeksi™ tuottaa kullanarvoista dataa mm. johtoryhmän strategisesta ajattelusta sekä kyvystä reflektoida, innovoida ja tehdä yhteistyötä.
Success Index™ sharpens the way Leadership teams utilize their potential
20.11.2018 - The Leadership Team Success Index™ generates significant data of the strategic thinking of the leadership team and the ability to reflect, innovate and cooperate.
Does Executive Team Development pay off?
17.09.2018 - Executive Team is a valuable support function for the CEO. Its working practices and work results have a direct impact on the success of the company. The longer the team has been run in a routine reporting mode the quicker it should be refreshed and activated to develop a better team culture and better results.
Blogi: Pilke silmäkulmassa lisää hyvinvointia
16.07.2018 - ”Oivalluksen kautta syntyy innostus ja motivaatio. Ne yhdessä realistisen ja arvoihin pohjautuvan toimintasuunnitelman kanssa tukevat tavoitteiden saavuttamista.”
Blogi: Sankarijohtajan myytti on kuollut
19.06.2018 - Johtajuus on kriisissä. McKinseyn (2016) tekemän tutkimuksen mukaan 77% johtajista oli sitä mieltä, että he pärjäävät tehtävässään hyvin, mutta 82% työntekijöistä on eri mieltä.
Artikkeli: Johtoryhmästä Joukkueeksi
12.06.2018 - Kaikki eivät miellä retriittiä johtamisen kehittämisen muodoksi. Retriitin luullaan usein sisältävän uskonnollisiakin piirteitä, vähintään syvää hiljentymistä. Johtoryhmäretriiteissä tärkeää on kuitenkin ryhmän keskittynyt läsnäolo ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä.
Blogi: Älä sano sitä sanaa
08.06.2018 - Lean on mielestäni ennen kaikkea tapa ajatella, johtaa, tuntea ja toimia.
Blog: How to Develop the Board Work and know what is Right for the Company
05.06.2018 - I’ve sat in many Board rooms where the main owners (capital investors from around the world) have been presented by their appointed Board Directors.
TIEDOTE: Rokmindin tiimi kasvaa seitsemällä valmentajalla
28.05.2018 - Olemme tehneet sopimuksen 7 uuden valmentajan kanssa. Rivit täydentyvät johtajuuden ja yrittäjyyden huippuammattilaisilla.
Blog: How to enhance communication and soften silos?
28.05.2018 - An invitation to a web meeting made me think of the now so common webinars and web meetings that connect people not only from different teams and companies of the organization but also from different countries and continents.
Blog: How to help teams thrive?
28.05.2018 - I am a true believer of heterogeneous teams who leverage their different strengths when creating something extraordinary together. At the same time not all teams thrive.
Månna Godenhjelm on uusi rokminderimme!
24.01.2018 - Rivistömme on täydentynyt pitkän linjan valmennuksen huippuammattilaisella, Månna Godenhjelmillä.
Rekry: Etsimme Suomen parhaita valmentajia
29.11.2017 - Rokmind etsii riveihinsä sopimusvalmentajia, joilta löytyy rok-asennetta ja tekemisen meininkiä.
Mellun Menestyksen portaat -kirja saatavilla julkkaritarjoushintaan!
04.10.2017 - Rokminderimme Mellu Niemen Menestyksen portaat -kirja innostaa tutkimaan itseään ja tunteitaan sekä opastaa, miten tavoitteet saavutetaan. Tilaa kirja nyt!
Tapion blogi: Nyt on uuden aika
31.07.2017 - Rokmindin Sales Manager ja entinen jääkiekkoilija Tapio Sammalkangas tietää, mitä voittajajoukkueen syntyminen vaatii.
Mellun blogi: Miksi suunnistajien kannattaisi puhua vähän vähemmän virheistä?
16.06.2017 - Rokminderimme Mellu kertoo blogissaan, kuinka pienellä ajatuksenmuutoksella voitettiin Jukolan viesti.
Harrin blogi: Resilienssin avulla yli haastavista tilanteista
16.06.2017 - Rokminderimme Harri Gustafsberg avaa blogissaan resilienssin käsitettä ja merkitystä haastavissa tilanteissa.
Rokmindin virallinen tiedote
13.06.2017 - Uraauurtava valmennusyritys sparraa menestymään paineisissakin tilanteissa – Rokmindin takana kolme johtamisen ja ihmismielen huippuasiantuntijaa.
Kirjajulkaisu: Åhman & Gustafsberg: Tilannetaju – päätä paremmin
09.06.2017 - Rokmindin valmentajat ja ihmismielen asiantuntijat Helena Åhman ja Harri Gustafsberg pureutuvat tilannetajuun 28.9.2017 ilmestyvässä kirjassaan Tilannetaju – päätä paremmin.
Kirjajulkaisu: Melina ”Mellu” Niemi: Menestyksen portaat
09.06.2017 - Rokmindin perustaja Mellu Niemi valottaa kirjassaan Menestyksen portaat™ -johtamista, joukkuevalmentamista, erilaisten persoonien sietämistä sekä muita kullanarvoisia valmennusmetodejaan.
Mellun blogi: Edes superjohtaja ei pärjää ilman unta
23.05.2017 - Nukkumattomuus, lomien ja ruokailun laiminlyönti, kuulostaako tutulta? Jo jonkin aikaa pinnalla ollut superjohtajavillitys tekee hallaa niin johtajalle itselleen kuin hänen työntekijöilleenkin.
Voittaminen on asenne- ja valintakysymys. Miten Nuorten Leijonien Menestyksen portaat™ syntyivät?
05.07.2016 - Mellun blogi: Rokminderimme Mellina kertoo blogissaan, kuinka Nuorten Leijonien Menestyksen portaat rakennettiin.